Select Page

Taide-elokuvat ja niiden yleisö

Taide-elokuvat, tai toiselta nimeltään art house -elokuvat, ovat pienellä budjetilla tehtyjä taiteellista arvoa omaavia elokuvia. Art house -elokuvien historia siintää 1920-luvun tienoille, jolloin maailmansodan jälkeisessä yhteiskunnassa elokuvateollisuus alkoi kukoistaa. Ihmiset kaipasivat pakoa arjesta ja uusia näkökulmia. Ensimmäiset merkittävät taide-elokuvat tehtiin vuonna 1916. Taide-elokuvat eivät ole alusta lähtien kosiskelleet yleisöä hienoilla erikoistehosteilla tai ensiluokan näyttelijöillä. Niiden päämäärä on puhutella sen katsojia ja herättää keskustelua. Taide-elokuvissa voidaan käsitellä sen hetken ajankohtaisia filosofisia ja moraalisia kysymyksiä tai yhteiskunnan ongelmia. Elokuvissa voidaan käyttää suurella budjetilla tehdyistä viihde-elokuvista poiketen epäsovinnaista tai symbolista sisältöä. Ohjaaja määrää taide-elokuvien tarinan ja päämäärän, sekä sen toteutuksen. Niitä voidaan sanoa ohjaajan puheenvuoroksi, eikä elokuvien ainut tarkoitus ole saada kaupallista menestystä. Taide-elokuvilla ei myöskään ole suurta levitystä, koska niitä ei ole suunnattu massayleisölle. Niitä näytetään yleensä kaupunkien pienissä erikoistuneissa elokuvateattereissa ja elokuvafestivaaleilla. Suomessa tunnetuimpia taide-elokuvia esittäviä elokuvafestivaaleja ovat Rakkaus ja Anarkia, Docpoint ja Sodankylän elokuvajuhlat. Elokuvia markkinoidaan pääosin kriitikoiden arvostelujen, taidekolumnistien kirjoitusten, alalla vaikuttavien henkilöiden blogikirjoitusten ja elokuvan nähneiden suosittelujen sekä kertomusten avulla. Elokuvien tekemisessä käytetyn pienen budjetin takia niiden ei tarvitse vedota suureen yleisöön ollakseen kannattavia.

Tunnettuja taide-elokuvia

Ensimmäiseksi merkittäväksi taide-elokuvaksi kutsutaan yleensä neuvostoliittolaisen Sergei Eisensteinin vuonna 1925 ohjaamaa neuvostoliittolaista mykkäelokuvaa Panssarilaiva Potemkinia. Elokuva kertoo ylistävästi ja kuvitteellisesti taistelulaiva Knjaz Potjomkin – Tavritseskin miehistön kapinasta vuonna 1905. Elokuvan tapahtumat perustuvat löyhästi oikeisiin tapahtumiin. Elokuvaa kehutaan edelleen yhdeksi vaikuttavammaksi elokuvaksi kautta aikojen. Myös yhdysvaltalainen Orson Welles on taide-elokuvien mestari. Hänen ensimmäinen mestariteoksensa, vuonna 1941 julkaistu Citizen Kane herätti aikanaan paljon keskustelua. Elokuvan tarina kertoo sanomalehtimagnaatti William Randolph Hearstin elämästä. Hearst yritti monin tavoin estää elokuvan pääsyn teattereihin, mutta epäonnistui. Citizen Kane oli vaikeasti ymmärrettävä elokuva sen ajan katsojalle, sillä se sisälsi erilaisia elokuvantekotapoja, tyylejä sekä vaikutuksia saksalaisilta ja venäläisiltä ohjaajilta. Citizen Kane on valittu lukuisia kertoja maailman parhaaksi elokuvaksi. 70-luvulla yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Stanley Kubrick järkytti maailmaa julkaisemalla oman mestariteoksensa Kellopeliappelsiinin vuonna 1971. Elokuvaa pidettiin väkivaltaisena ja väkivaltaa ihannoivana, vaikka Kubrickin viesti oli juuri päinvastainen. Elokuva sai jopa neljä Oscar-ehdokkuutta. Kellopeliappelsiinin tarina perustuu brittikirjailija Anthony Burgessin samannimiseen romaaniin. Ironisesti elokuvan kielteisen huomion takia sen esitys kiellettiin Iso-Britanniassa aina Kubrickin kuolemaan asti, jolloin elokuvaa levitettiin VHS- ja DVD-julkaisuna. Kielto kesti 27 vuotta.

Taide-elokuvien yleisö

Taide-elokuvien seuraaminen ja katsominen vaatii yleisöltä enemmän kuin massayleisölle tehdyt viihde-elokuvat. Ne vaativat tietynlaista elämänkokemusta ja tietoa, jotta niitä pystyy parhaalla tavalla ymmärtämään ja arvostamaan. Taide-elokuvat eivät ole tarkoitettu viihdyttämään katsojaansa, vaan ne herättävät kysymyksiä ja jopa hämmentävät. Esimerkkinä voi käyttää vuoristorataa: viihde-elokuvissa katsojaa pidetään alusta loppuun asti tiukasti mukana jännityksessä, kun taide-elokuvien tarkoitus on silloin tällöin suistaa juna pois raiteilta. Ne sisältävät usein voimakkaita kohtauksia, jotka herättävät ajatuksia. Niitä pitää pystyä käsittelemään oikealla asenteella ja älykkyydellä. Suomalaisten taide-elokuvafestivaalien kävijäluvut paljastavat sen, että suomalainen yleisö kaipaa ja seuraa taide-elokuvia. Rakkautta ja Anarkiaa houkuttelee vuosittain noin 60 000 kävijää. Elokuvat ovat osa kaupunkikulttuuria ja ne edistävät hyvinvointia. Taide-elokuvien levittäjät haluaisivat tuoda uusia elokuvia markkinoille, mutta art house -elokuvia näyttävien teattereiden vähyys on ongelmallista. Emme usko että taide-elokuvien määrä tulee huomattavasti vähenemään, sillä ihmiset tulevat aina kaipaamaan vastapainoa suurelle yleisölle suunnatuille mainstream -elokuville, jotka vievät suuren osan nykyisten teattereiden kapasiteetista. Päinvastoin, uskomme että taide-elokuvien arvostus tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa. Taide-elokuvat antavat tilaa uusille tuntemattomille ohjaajille ja näyttelijöille. Elokuva-alalle ne puolestaan tuovat tarvittavaa monimuotoisuutta ja uusia näkökulmia.

Mustavalkoelokuvien viehätys

Tänä päivänä elokuvien kuvanlaatuun, tekniikkaan ja äänentoistoon panostetaan enemmän kuin koskaan. Elokuvateattereihin on tullut myös 3D elokuvia, joissa katsojalle tulee tunne siitä, että hän olisi osa elokuvaa. Löytyypä myös sellaisia elokuvateattereita, joissa kuvan ja äänen lisäksi katsojan on mahdollista haistaa eri hajuja ja tuntea vaikkapa junakiskojen jytinä samalla, kun katsoo junan etenemistä valkokankaalta. Vaikka erityisefekteihin on panostettu paljon, niin silti useat meistä kaipaavat aivan tavallisia mustavalkoelokuvia. Niitä, joita lapsena katsottiin kesällä televisiosta, joissa kuva vähän pätki ja äänenlaatukaan ei ollut mitä parhain. Siihen on syynsä miksi televisiokanavat edelleen näyttävät näitä mustavalkoisia klassikoita.

Mustavalkoelokuvat vievät meidät takaisin lapsuuteen ja saamme niiden kautta kokea palan nostalgiaa. Monet suomalaiset elokuvat vievät meidät maaseudulle, jossa niin moni meistä on kasvanut tai ainakin viettänyt kesiään. Kun katselee elokuvan nuoria naisia ja miehiä heinäkuorman päällä ja kuulee hevosen hirnumisen, voi melkein kuvitella itsensä samaan tilanteeseen. Haistaa heinäpaalien tuoreen tuoksun, maistaa tuoreen ruisleivän sekä perinnejuoma sahdin maun suussaan. Olivat elokuvat sitten sijoittuneet kaupunkiin tai maaseudulle, kertovat ne aina palan meidän historiaamme. Monia asioita ja paikkoja joita näemme näissä elokuvissa, ei välttämättä enää ole olemassa muualla, kuin muistoissamme ja valkokankaalla.

Suurin kaikista on rakkaus

Yksi mustavalkoelokuvien kantavista voimista on tietenkin rakkaus. Suurin osa suomalaisista mustavalkoelokuvista sisältää jonkinlaisen rakkaustarinan, joko sitten maaseudulle sijoittuvan rakkaustarinan tai kaupunkimiljöössä tapahtuvan romanttisen kohtaamisen. Sen ajan rakkaustarinat pidettiin myös usein varsin klassisina, joissa on onnellinen loppu ja prinssi saa lopulta prinsessansa. Tämä on mukavaa vaihtelua nykyajan elokuvien parisuhdekiemuroiden ja juonittelun rinnalla. Mustavalkoelokuvissa rakkautta pidettiinkin arvossa ja sen ympärille rakennettiin erilaisia tarinoita. Oli kyse sitten sotaan sijoittuvasta elokuvasta, työläismiljööstä tai kansankomediasta, useimmissa tarinoissa oli ainakin sivujuonena rakkaustarina. Ja miksikäs ei, sillä edelleen suurin kaikista on rakkaus.

Myös mustavalkoelokuvien juoni oli usein hyvin selkeä ja helppo seurata. Juonen avulla kerrottiin elokuvan tarina. Vaikka juoni olisikin selkeä, se ei saa olla liian helposti arvattavissa. Mustavalkoelokuvat osasivat pitää katsojan jännityksessä, mutta silti juoni oli helposti seurattavissa. Rakkaustarinoissa kerrottiin kauniisti ja romanttisesti kahden ihmisen tarinaa, kun taas rikoselokuvissa poliisit jahtasivat rosvoja ja paha sai lopuksi palkkansa. Selkeitä, mutta silti mielenkiintoisia tarinoita, joita voisi katsoa uudestaan kerta toisensa jälkeen. Usein myöskään huumoria ei unohdettu mustavalkoelokuvissa, vaan mukana oli aina vähän veijarimaista leikinlaskua, joka kevensi elokuvan tunnelmaa tekemättä siitä liian synkkää.

Taidokasta näyttelemistä

Vaikka elokuvan juoni olisi kuinka hyvä, on näyttelijöillä ja näyttelijäntyöllä valtava merkitys elokuvan onnistumisen kannalta. Katsojilla on omat suosikkinäyttelijänsä, jotka houkuttelevat katsomaan elokuvaa ja joita katsoo mielellään aina kerta toisensa jälkeen. On myös mielenkiintoista seurata oman suosikkinäyttelijän muuntautumista roolista toiseen ja sitä kehityskaarta, joka tulee kokemuksen mukana. Mitä olisivatkaan olleet “Maailman kauneimman tytön” kohtaukset ilman Tauno Paloa ja Armi Kuuselaa tai “Kulkurin Valssi” ilman Ansa Ikosta. Tai voisimmeko kuvitella Titanicia ilman Leonardon ja Katen roolisuorituksia. Näyttelijät tekevät elokuvan yhtä paljon kuin taidokkaasti kirjoitettu tarina ja juoni.

Mustavalkoelokuvien aikaan ei käytössä ollut mahtavia erikoistehosteita tai stunttimiehiä. Kaikki kohtaukset tehtiin itse ja tämä vaati äärimmäistä taitoa ja heittäytymistä. Tietysti nykyäänkin elokuvamaailma on täynnä loistavia näyttelijöitä aina Al Pacinosta Leonardo Dicaprioon, mutta koska erityistehosteet puuttuvat, on varsinaisella näyttelijäntyöllä entistä suurempi merkitys. Suomalaisistakin mustavalkoelokuvista on historiaan jäänyt monia kuuluisia näyttelijöitä. Tauno Palo, Siiri Angerkoski ja Ansa Ikonen ovat legendoja, joita moni nykyajan näyttelijä varmasti katsoo kunnioittaen. He ja monet muut ovat suomalaisten mustavalkoelokuvien pioneereja, jotka ovat raivanneet tietä nykyajan elokuville ja näyttelijöille ja heitä onkin kiittäminen siitä, että vielä nykyäänkin elokuvat kiinnostavat niin monia meistä.

Suomalainen elokuvateollisuus tänä päivänä

Elokuvateollisuus 2010-luvun Suomessa

Elokuvateollisuudella on suuri merkitys suomalaisille. Sen lisäksi, että se tarjoaa monipuolisia kulttuurielämyksiä ja iloa arkeen, se työllistää runsaan joukon ihmisiä. Elokuva-ala tuo Suomelle myös vientituloja. 1930-luvulla syntynyt suomalainen elokuvateollisuus on nähnyt niin kulta- kuin laskukausiakin. Suomalaisen elokuvan uutta nousua on päästy todistamaan 1990-luvun lopulta lähtien, ja viime vuosien myönteisenä suuntauksena on ollut se, että elokuvat ovat saaneet yhä enemmän katsojia elokuvateattereissa. Elokuvateattereiden katsojamäärillä mitattuna vuotta 2015 voi pitää varsinaisena huippuvuotena. Vuonna 2016 päästiin lähes edellisen vuoden tasolle: elokuvissa käytiin 8,7 miljoonaa kertaa ja lipputulot olivat yli 90 miljoonaa euroa.

Elokuvien suosio on näkynyt erityisesti kotimaisten elokuvien katsojaosuuksien nousussa. Suomalainen elokuva on saanut viime vuosina yhä enemmän taloudellista menestystä myös kansainvälisillä markkinoilla. Vuoden 2016 menestyshitti Angry Birdsia esitettiin yli 60 maassa ja se keräsi lipputuloja maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonan euron edestä. Elokuvateattereiden katsojamäärien säilyessä sangen korkealla tasolla, DVD- ja Blu-Ray-tallenteiden myynti- ja vuokrausmäärät ovat sen sijaan jatkaneet laskuaan. Tallenteiden kysynnän vähenemiseen ovat vaikuttaneet teknologiset muutokset ja erityisesti elokuvien nettikatselun yleistyminen. Myös kotimaisilla elokuvafestivaaleilla on merkittävä rooli elokuvatarjonnan monipuolistajana. Festivaalit keräävät myös hyvin kävijöitä. Suosittuja tapahtumia ovat esimerkiksi DocPoint, Tampereen elokuvajuhlat sekä Sodankylän elokuvajuhlat.

Elokuva tarvitsee rahoitusta

Yksi elokuvateollisuuden ehdottomasti suurimmista haasteista on tarvittavan rahoituksen saaminen. Elokuvien tekeminen ei ole halpaa: suomalaisten pitkien fiktioelokuvien keskibudjetti on noin 1,3 miljoonaa euroa. Suomalaiselle elokuvatuotannolle on ominaista, että se on varsin riippuvainen sille annetusta julkisesta tuesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksessa toimiva Suomen elokuvasäätiö on lähes aina mukana suomalaisten pitkien elokuvien rahoituksessa. Elokuvasäätiön jakama tuki kattaa suomalaisesta elokuvatuotannosta yli 80 prosenttia. Elokuvasäätiö saa puolestaan määrärahansa Veikkauksen voittorahoista, joten se on Veikkauksen toiminnasta riippuvainen. Elokuvasäätiön lisäksi kotimaisen elokuvan merkittäviä rahoittajia ovat myös televisiokanavat, jotka ostavat ennakkoon elokuvien esitysoikeuksia.

Elokuva-alan toimijat voi karkeasti jakaa levitys-, tuotanto- ja elokuvateatteriyhtiöihin. Tuotantoyhtiöt vastaavat elokuvan tuotantoprosessista ja levitysyhtiöt markkinoinnista ja levittämisestä. Ne osallistuvat myös elokuvien rahoittamiseen. Taloudellinen epävarmuus on haasteena erityisesti suomalaisille tuotantoyhtiöille. Koska ne ovat yleensä kooltaan melko pieniä, ne eivät ole taloudellisesti yhtä vakaita kuin levitysyhtiöt. Elokuva-alan taloudellisista haasteista huolimatta erityisen myönteisenä kehityssuuntana voi pitää sitä, että viime vuosina myös kotimaisten rahoittajien kiinnostus suomalaista elokuvaa kohtaan on kasvanut. Esimerkiksi Aku Louhimiehen ohjaaman, vuonna 2017 ensi-iltansa saaneen Tuntemattoman sotilaan rahoituksesta peräti kaksi kolmasosaa oli yksityistä rahoitusta. Sijoittajien joukossa oli niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Suomalainen elokuvateollisuus on erilaisten haasteiden edessä. Muutospaineita tuovat sekä yhteiskunnalliset muutokset että toimialan sisällä tapahtuneet muutokset. Yhteiskunnallisia tekijöitä, jotka vaikuttavat myös elokuvateollisuuteen, ovat muun muassa ikärakenteen muutos, väestön ikääntyminen, kansainvälistyminen, monikulttuuristuminen, teknologian kehittyminen, aineettoman kulutuksen kasvu sekä sisältöjen laiton lataaminen. Muutokset tuovat kuitenkin aina mukanaan myös erilaisia mahdollisuuksia. Yhtenä toimialaan vaikuttavana merkittävänä muutoksena voi pitää digitalisoitumista. Se on mahdollistanut muun muassa elokuvateattereiden entistä monipuolisemman ohjelmiston, ja digitoidut teatterit ovat lisänneet myös alueellista tasa-arvoa. Sosiaalinen media on antanut puolestaan tilaa uudenlaiselle, osallistuvammalle ja vuorovaikutteiselle suhteelle elokuvateollisuuden toimijoiden ja yleisön välillä.

Yksi keskeinen suomalaisen elokuva-alan vahvuuksista on se, että maassamme on korkeatasoinen ja laaja elokuva- ja av-alan koulutus. Ammattitaitoisille ja lahjakkaille tekijöille on riittänyt kysyntää myös maamme rajojen ulkopuolella. Kulttuuriviennin merkitys onkin kasvanut koko 2000-luvun. Suomalaisella dokumenttielokuvalla on ollut jo pitkään kansainvälisesti vahva brändi. Voimakkaan kasvun alana on ollut animaatioelokuva, jossa yhdistyvät vahva suomalainen graafinen osaaminen sekä tekniset innovaatiot. Animaatioelokuva onkin ollut yksi niistä elokuvagenreistä, joilla suomalainen elokuva on saanut näkyvyyttä myös maailmalla. Kaiken kaikkiaan voidaankin sanoa, että haasteista huolimatta suomalaisella elokuvateollisuudella menee varsin hyvin.