Select Page

Taide-elokuvat, tai toiselta nimeltään art house -elokuvat, ovat pienellä budjetilla tehtyjä taiteellista arvoa omaavia elokuvia. Art house -elokuvien historia siintää 1920-luvun tienoille, jolloin maailmansodan jälkeisessä yhteiskunnassa elokuvateollisuus alkoi kukoistaa. Ihmiset kaipasivat pakoa arjesta ja uusia näkökulmia. Ensimmäiset merkittävät taide-elokuvat tehtiin vuonna 1916. Taide-elokuvat eivät ole alusta lähtien kosiskelleet yleisöä hienoilla erikoistehosteilla tai ensiluokan näyttelijöillä. Niiden päämäärä on puhutella sen katsojia ja herättää keskustelua. Taide-elokuvissa voidaan käsitellä sen hetken ajankohtaisia filosofisia ja moraalisia kysymyksiä tai yhteiskunnan ongelmia. Elokuvissa voidaan käyttää suurella budjetilla tehdyistä viihde-elokuvista poiketen epäsovinnaista tai symbolista sisältöä. Ohjaaja määrää taide-elokuvien tarinan ja päämäärän, sekä sen toteutuksen. Niitä voidaan sanoa ohjaajan puheenvuoroksi, eikä elokuvien ainut tarkoitus ole saada kaupallista menestystä. Taide-elokuvilla ei myöskään ole suurta levitystä, koska niitä ei ole suunnattu massayleisölle. Niitä näytetään yleensä kaupunkien pienissä erikoistuneissa elokuvateattereissa ja elokuvafestivaaleilla. Suomessa tunnetuimpia taide-elokuvia esittäviä elokuvafestivaaleja ovat Rakkaus ja Anarkia, Docpoint ja Sodankylän elokuvajuhlat. Elokuvia markkinoidaan pääosin kriitikoiden arvostelujen, taidekolumnistien kirjoitusten, alalla vaikuttavien henkilöiden blogikirjoitusten ja elokuvan nähneiden suosittelujen sekä kertomusten avulla. Elokuvien tekemisessä käytetyn pienen budjetin takia niiden ei tarvitse vedota suureen yleisöön ollakseen kannattavia.

Tunnettuja taide-elokuvia

Ensimmäiseksi merkittäväksi taide-elokuvaksi kutsutaan yleensä neuvostoliittolaisen Sergei Eisensteinin vuonna 1925 ohjaamaa neuvostoliittolaista mykkäelokuvaa Panssarilaiva Potemkinia. Elokuva kertoo ylistävästi ja kuvitteellisesti taistelulaiva Knjaz Potjomkin – Tavritseskin miehistön kapinasta vuonna 1905. Elokuvan tapahtumat perustuvat löyhästi oikeisiin tapahtumiin. Elokuvaa kehutaan edelleen yhdeksi vaikuttavammaksi elokuvaksi kautta aikojen. Myös yhdysvaltalainen Orson Welles on taide-elokuvien mestari. Hänen ensimmäinen mestariteoksensa, vuonna 1941 julkaistu Citizen Kane herätti aikanaan paljon keskustelua. Elokuvan tarina kertoo sanomalehtimagnaatti William Randolph Hearstin elämästä. Hearst yritti monin tavoin estää elokuvan pääsyn teattereihin, mutta epäonnistui. Citizen Kane oli vaikeasti ymmärrettävä elokuva sen ajan katsojalle, sillä se sisälsi erilaisia elokuvantekotapoja, tyylejä sekä vaikutuksia saksalaisilta ja venäläisiltä ohjaajilta. Citizen Kane on valittu lukuisia kertoja maailman parhaaksi elokuvaksi. 70-luvulla yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Stanley Kubrick järkytti maailmaa julkaisemalla oman mestariteoksensa Kellopeliappelsiinin vuonna 1971. Elokuvaa pidettiin väkivaltaisena ja väkivaltaa ihannoivana, vaikka Kubrickin viesti oli juuri päinvastainen. Elokuva sai jopa neljä Oscar-ehdokkuutta. Kellopeliappelsiinin tarina perustuu brittikirjailija Anthony Burgessin samannimiseen romaaniin. Ironisesti elokuvan kielteisen huomion takia sen esitys kiellettiin Iso-Britanniassa aina Kubrickin kuolemaan asti, jolloin elokuvaa levitettiin VHS- ja DVD-julkaisuna. Kielto kesti 27 vuotta.

Taide-elokuvien yleisö

Taide-elokuvien seuraaminen ja katsominen vaatii yleisöltä enemmän kuin massayleisölle tehdyt viihde-elokuvat. Ne vaativat tietynlaista elämänkokemusta ja tietoa, jotta niitä pystyy parhaalla tavalla ymmärtämään ja arvostamaan. Taide-elokuvat eivät ole tarkoitettu viihdyttämään katsojaansa, vaan ne herättävät kysymyksiä ja jopa hämmentävät. Esimerkkinä voi käyttää vuoristorataa: viihde-elokuvissa katsojaa pidetään alusta loppuun asti tiukasti mukana jännityksessä, kun taide-elokuvien tarkoitus on silloin tällöin suistaa juna pois raiteilta. Ne sisältävät usein voimakkaita kohtauksia, jotka herättävät ajatuksia. Niitä pitää pystyä käsittelemään oikealla asenteella ja älykkyydellä. Suomalaisten taide-elokuvafestivaalien kävijäluvut paljastavat sen, että suomalainen yleisö kaipaa ja seuraa taide-elokuvia. Rakkautta ja Anarkiaa houkuttelee vuosittain noin 60 000 kävijää. Elokuvat ovat osa kaupunkikulttuuria ja ne edistävät hyvinvointia. Taide-elokuvien levittäjät haluaisivat tuoda uusia elokuvia markkinoille, mutta art house -elokuvia näyttävien teattereiden vähyys on ongelmallista. Emme usko että taide-elokuvien määrä tulee huomattavasti vähenemään, sillä ihmiset tulevat aina kaipaamaan vastapainoa suurelle yleisölle suunnatuille mainstream -elokuville, jotka vievät suuren osan nykyisten teattereiden kapasiteetista. Päinvastoin, uskomme että taide-elokuvien arvostus tulee kasvamaan myös tulevaisuudessa. Taide-elokuvat antavat tilaa uusille tuntemattomille ohjaajille ja näyttelijöille. Elokuva-alalle ne puolestaan tuovat tarvittavaa monimuotoisuutta ja uusia näkökulmia.